Passiofy Oy ostaa Somessa.com vaikuttajamarkkinointitoimiston liiketoiminnan
Passiofy Oy on ostanut Ilkka-konsernin markkinointi- ja teknologiapalvelut -liiketoimintaan kuuluvan vaikuttajamarkkinointiin erikoistuneen somessa.com Oy Ab:n liiketoiminnan.
Somessa.com Oy Ab:n kaikki seitsemän työntekijää siirtyvät Passiofy Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Somessa.com Oy Ab:n liikevaihto vuonna 2023 oli noin 0,7 miljoonaa euroa ja liiketappio oli noin 0,2 miljoonaa euroa. Liiketoiminta siirtyy Passiofy:lle 23.4.2024 alkaen.
“Olen todella innoissani päästessäni työskentelemään somessa.comin tiimin kanssa ja kasvattamaan liiketoimintaa. Meidän omistajamme tuovat usean kymmenen vuoden kokemuksen niin vaikuttaja-, sisältö- kuin urheilumarkkinoinnistakin. Uskon, että tästä tulee upea kokonaisuus, jossa kaikkien on hyvä, turvallinen ja inspiroiva tehdä töitä”, kertoo Passiofy Oy:n toimitusjohtaja Ilmo Niittymäki.
Passiofy tuo Somessa.comin nykytarjontaan mukaan urheilumarkkinoinnin. “Meillä on pitkä kokemus ja valtavat verkostot urheilumaailmasta. Sekä vaikuttaja- että urheilumarkkinointi ovat mielestämme kaikista sitouttavimpia mainonnan muotoja, joten on luonnollista hyödyntää molempia asiakkaidemme mainonnassa”, jatkaa Niittymäki.
Vaikka Passiofy Oy on yhtiönä uusi, löytyy sen taustoista merkittävää kotimaista osaamista. “Haluamme kasvaa maan johtavaksi vaikuttaja- ja urheilumarkkinoinnin yhtiöksi, joten huippuosaajat ovat meille tärkeitä. Passiofyn luovana johtajana aloittaa viihdemaailman moniottelija Sami Hedberg. Taustaorganisaatiosta löytyvät muun muassa sisältö- ja urheilumarkkinoinnin ammattilainen Tiina Ruottinen, maan merkittävimpiin urheiluvaikuttajiin kuuluva Mika Lehtimäki sekä fanikulttuurin erikoismies Jere Virtanen, joka tunnetaan laajasti maailmalla työstään Manchester United jalkapalloseuran kanssa”, taustoittaa oman pitkän urheilumanagerointitaustan omaava Niittymäki.
Niittymäen mukaan koko vaikuttaja- ja urheilumarkkinoinnin kenttä on merkittävässä muutoksessa, jolloin on myös tärkeää pitää tekijöistä tuolta: “Haluamme entistä vahvemmin luoda vaikuttajille turvaa ja oikeudenmukaista korvausta tehdystä työstä. Tulemme tekemään töitä läpinäkyvän ja kaikkia osapuolia eteenpäin vievän kokonaisuuden eteen. Somessa.com on tehnyt hienoa työtä ja näemme valtavasti mahdollisuuksia kasvaa yhdessä – niin kotimaassa kuin maailmalla”.
Ilkka Oyj:n markkinointi- ja teknologiapalveluiden johtaja Jarno Puutio kommentoi liiketoimintakaupan olevan molemmille osapuolille hyvä ratkaisu: “Löysimme somessa.comin vaikuttajamarkkinoinnin liiketoiminnalle hyvän jatkajan, jossa yhdistyvät vaikuttajamarkkinoinnin osaaminen, alan verkostot ja halu kehittää liiketoimintaa. Passiofy Oy:n yrittäjät ovat kokeneita markkinoinnin ja urheilusponsoroinnin tekijöitä, joiden avulla uskomme somessa.comin vaikuttajamarkkinoinnin kehittyvän tulevaisuudessa”.
Passiofy
Ilmo Niittymäki
toimitusjohtaja
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Ilmo Niittymäki
Passiofy Oy
+33 7 87 90 52 05
ilmo@passiofy.com
JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet
www.passiofy.fi
Passiofy lyhyesti
Passiofy on vaikuttaja- ja sisältömarkkinointiin erikoistunut yritys, joka keskittyy intohimoisiin yhteistyökumppanuuksiin vaikuttajien, liittojen, liigojen, seurojen, urheilijoiden, tapahtumien ja yritysmaailman välillä.